Kupittaan Savi Oy oli vuonna 1921 Turussa perustettu tiili- ja keramiikka-alan yritys. Tuotevalikoimaan kuului tiilien ja laattojen lisäksi myös keraamisia käyttö- ja koriste-esineitä. Kupittaan Saven tehtaan paikalla on harjoitettu keramiikka-alan toimintaa jo 1700-luvulta lukien.
Kupittaan Saven tuotteita palkittiin muun muassa Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937 ja Milanon triennaalissa.
Kuvassa Kupittaan Saven lattiamaljakko, jossa upeat Turku-aiheiset maalaukset: Tuomiokirkko, Samppalinnan mylly ja Turun linna
Tuotannossa oli käytössä alkuaikoina Aurajoen punaista savilietettä, jota tehtaalle tuotiin 1920-luvulla aluksi ”hevoskärripelillä”, mutta tuotannon kasvaessa rakennettiin savikuopalta tehtaalle kapearaiteinen rata. Saven saannin turvaamiseksi ostettiin Maariasta maa-alueita ja Jäkärlään perustettiin tytäryhtiö 1939.
Aluksi astioissa ja koriste-esineissä käytettiin ainoastaan punasavea, mutta myöhemmin alettiin tuoda Englannista hienompaa, valkoista savea. Keramiikkaosastoa laajennettiin 1930-luvulla ja etenkin hienokeramiikan kysyntä kasvoi tehtaan taiteilijoiden suunnittelemien mallien ja käsin tehtyjen maalausten ansiosta. Osastolle tuli vuonna 1936 Suomen ensimmäinen sähköuuni hienokeramiikan polttoon. Taidehistoriallisesti merkittävimmät tuotantovaiheet olivat 1930-luvun lopulta 1950-luvulle.
Kupittaan Saven tuotteiden tunnistamista hankaloittaa se, että tehdas ei käyttänyt vuosileimoja kuten esimerkiksi Arabia. Kupittaan Savella on kuitenkin ollut muutamia rekisteröityjä tavaramerkkejä kuten keraamisella osastolla Piispa Henrik -merkki, mutta kuitenkaan kaikkia esineitä ei leimattu. Tehtaan tiilet tunnettiin Kupittaa-, Henrik- ja Henrik-Erikois -merkeistä. Vaikka Kupittaan Savi lopetti toimintansa konkurssiin vuonna 1969, jäi se elämään koriste- ja käyttöesineissään, jotka ovat tämän päivän keräilijöiden himoitsemia.
Matti ja Maija -sarja sekä samankaltaiset, maalaisromantiikkaa ihannoivat aiheet, kuten Pyykkäri ja Sormikoukunvetäjät, olivat tavattoman suosittuja. ”Matti ja Maija olivat aloittelijan harjoittelua. Ensimmäiseksi joutui niitä maalaamaan. Sitten vähitellen pääsi muihin töihin, mutta oli kamalan noloa, jos joutui pitkään maalaamaan vain Matti ja Maijaa” ovat tehtaan vanhat työntekijät kertoneet. Nimikirjaimet esineen pohjassa kertovat, kuka on maalannut koristelut. Esineet merkattiin joskus myös made in Finland -kirjoituksella. Myöhemmin tuli määräys, että pohjaan tuli maalata sekä suunnittelijan että maalarin nimikirjaimet. Puumerkeistä ei kuitenkaan ole kattavia luetteloita, eikä yrityksestä kunnon historiaa. Esineiden tekoajankohdan määrittämistä vaikeuttaa myös se, että monien esineiden tuotanto keskeytettiin ja aloitettiin taas uudelleen.
Työtä tehtiin pitkälti tilauslistojen mukaan, kauppamatkustajilta saatiin tietoa, mikä menee kaupaksi. Tehtaan puolelta tuotiin maalaamoon laatikoissa esineet ja mallit, joita niihin piti maalata. Tehtaassa kävi myös ulkomaisia taiteilijoita maalaamassa ja moni tunnettu turkulainen taiteilija on siellä tienannut opiskelurahoja.
Harvinainen Kupittaan ”morsiuspari”-figuuri
